Lauluja AE:n laulukirjaan

KalliOlle - 29.01.2008

Alter Egolle ollaan tekemässä laulukirjaa (tai todennäköisemmin lauluvihkosta). Lauantaina 23.2. kertsillä olisi tilaisuus, jossa sitten päätettäisiin kirjasen sisällöstä sekä mahdollisuuksien rajoissa lauleskeltaisiin mahdollisimman suuri osa lauluista läpi.

Koska tarkoituksena on kehitellä perinteisten laulujen lisäksi myöskin genreaiheisia lauluja, olisi hyvä jos niistä voitaisiin keskustella hieman jo näin etukäteen ettei kaikki aika tuona lauantaina mene uusien laulujen sanoitukseen ynnä muuhun vastaavaan.

Eli olisi mukavaa jos kaikki asiasta kiinnostuneet ilmaisisivat kiinnostuksensa jo nyt ja voitaisiin etukäteen keskustella siitä, mitä laulukirjaseen halutaan.

Joose - 06.02.2008

Hei.

Kehittelin tämmöistä, antakaahan palautetta.

Työnimellä Mordorin Marssi, alunperin Warshavianka, puolalainen vallankumouslaulu 1800-luvulta.

Nazgulit/Urukit ruoskaansa selkäämme soittaa,
vastassa Gondorin armeija on;
pakko on taistella, kuolla tai voittaa;
ratkaisu eessä on tuntematon,
mutta me nostamme punasilmävaatteen,
taistoon mi kutsua peikotkin voi,
pakosta, käskystä sormusaaveen,
käymme ja kaikille laulumme soi:

:,: Henkemme, kurjan, halvan ja haisevan
puolestä hiidet eespäin mars :,:

Veljemme huornit suihinsa sulkee,
kostaja kultakin kalleimman vei.
Ilkkuen entit ja hobitit kulkee,
sellaista kauemmin sallita ei!
Vääryyden puolesta taistelun tiellä me
kuljemme: kostoa kalpamme soi.
Vaikkakin yksilöt sortuisi siellä,
kiinnostaa meitä ei muita se voi.

:,: Henkemme, kurjan, halvan ja haisevan
puolestä hiidet eespäin mars :,:

Valtikat, kruunut me pirstoiksi lyömme,
syötäväksi kun kelpaa ei ne.
Kauhea joskin on puhdistustyömme,
örkkien onnen on ehtona se.
Siksikä säälittä taistojen tielle,
voitto on hiisien - tiedämme sen.
Entit ja hobitit - Sauron heille,
tuskinpa on kovin armollinen.

:,: Henkemme, kurjan, halvan ja haisevan
puolestä hiidet eespäin mars :,:

Saa kritisoida ja muutella, keitin tämän kasaan noin vartissa. On vaan hassua miten helposti erilaiset poliittiset laulut kääntyvät tällaiseen :)

ecchan - 09.02.2008

Warshavjankasta esitettiin kanssa vampyyriteemainen versio AE:n paskassa Vampiressa pari vuotta takaperin.

Joose - 22.02.2008

Tässä olisi toinen miettimäni, Vesivehmaan jenkan sävelellä.
(kertoo klassisesta AD&D-moduulista Tomb of Horrors)

Muistattekos Hirvitysten Hautaa pojat vielä,
harvoin kuoli hahmoja
niinkuin meni siellä.
Gm oli sadisti ja
meno oli julmaa,
kun seikkailimme Tomb of Horrorsissa.

Levelistä riippumatta muuttui vainajaksi
jokaisessa huoneessa hahmoja kaksi.
Kirosanat kaikuivat Tampereelle asti,
kun seikkailimme Tomb of Horrorsissa.

Jotakin tämäntapaista, pitää varmaan keksiä vielä lisää sanoja.

hilikus - 07.02.2008

Äh. Mulla on kuoroleiri tuona viikonloppuna. Jos vaikka palautan ne vanhat laulukirjaset kertsille tässä joku päivä, niin saatte sitten parannella niitä.

KalliOlle - 23.02.2008

Kerrotaanpa vielä täälläkin kaikille tiedoksi että minulla on noin 38 astetta kuumetta, enkä siis ole tulossa laulukirjaa kokoamaan. Toivottavasti paikalle kuitenkin ilmaantuu ihmisiä että saatte sen aikaiseksi.

Joose - 05.03.2008

Eipä tullut iteroinnista mitään, ihmisillä oli muuta ohjelmaa. Mutta miten olisi uusi yritys lähitulevaisuudessa?

KalliOlle - 19.03.2008

Jeh. Alunperinhän (jos en nyt ihan väärin muista) tuo päivämäärä sovittiin että saataisiin laulut laajenemisjuhlaan mutta siihen ei laulukirjasella selkeästikään ole tarvetta joten heitänpäs jonkun vähän kauempaa tulevaisuudesta. Miten olisi 12. tai 19.4. (Jos lauantait on jollekin huonoja niin muutkin päivät lienevät mahdollisia).

Joose - 27.03.2008

Minulle tuo lauantai 12.4 on huono, mutta miten olisi sen jälkeinen sunnuntai?

Konehuoneessa hyrrää Drupal.