ecchan - 24.06.2008
Teksti: Emi Maeda
Kuva: Maija Korhonen
Olen juuri sellainen ihminen, jollaista eräs Iltalehden kolumnisti pitää joko enemmän tai vähemmän vakavissaan Suomen suurimpana vitsauksena yhteiskunnallisten asioiden hoidolle: akateeminen kaupunkilainen nainen, joka on puoluekannaltaan enemmän vasemmalla ja vihreä kuin sininen ja konservatiivinen. Minusta on kivaa, että yhteiskunta ottaa huomioon heikommat, kannattaa tasa-arvoa, monikulttuurisuutta, ottaa huomioon ympäristönäkökulmat ja vaatii poliitikkoja vastaamaan teoistaan julkisuudessa.
Politiikka on hauskaa draamaa. Roolipeleissä se kuitenkin kuitataan oman kokemukseni mukaan poliitikkojen tai hallitsijoiden voiteluna, alaisten juoksuttamisena ja sodankäynnin sävyttämänä toimintana. Ja entä roolipelimaailmojen poliittiset järjestelmät? Niiden perusteella vaikuttaa siltä, etteivät pelintekijät eivät usko demokratian toimivuuteen tulevaisuusvisioissaan. Kansakuntia koskevat päätökset tehdään jossain kaukana tavallisten kansalaisten ulottumattomissa monikansallisten yritysten johtajien, lobbarien ja supervaltojen päämiesten kesken. Samaan aikaan todellisen maailman puolella demokratiaa ja päätöksentekoa pyritään painamaan yhä lähemmäs jokaisen kansalaisen arkea ja tekemään yhteiskunnallinen vaikuttaminen mahdollisimman helpoksi. Roolipeleissä politiikka on pelottava ja paha mörkö, poliitikot antagonisteja, jotka perusfantasiamaailmojen feodaaliherrojen tapaan kyykyttävät kansalaisiaan kieroilulla, veroilla ja ulkonaliikkumiskielloilla. Miksi joskus tuntuu siltä, että poliittinen koneisto on vain joko laissez-faire-hippikommunismi tai rautanyrkkinen äärioikeistolainen koneisto? Onko oikeassa maailmassa tällä hetkellä parhaana pidetty (sosiaali)demokraattinen järjestelmä tullut tiensä päähän vai niin epäseksikäs turvallisuudessaan ja vakaudessaan, ettei sellaisen rakentaminen roolipelin maailmaan tunnu kiinnostavalta?
Poliittiset kannat ja pelitekijän/johtajan eettiset arvot voisivat näkyä pelimaailmoissa muutenkin kuin vain yksinkertaistuksina. Olisi hulvattoman hauskaa pelata scifi-peliä, jossa esimerkiksi lähidemokratia on vedetty äärimmäiseen huippuunsa ja toimivuuteensa tai peliä, jossa jokaisen kaupungin asukkaan kodissa olisi ainakin yksi paikallisen valistuneen ja hyväntahtoisen hallitsijan muotokuva. Tai arkirealistinen seikkailu maassa, jossa poliisi tulee, pysäyttää kadunkulmassa ja kiskaisee pistokokeen paikallisen diktaattorin kirjoittaman elämän perusteoksen tuntemuksesta. Väistämättähän pelaajan omat poliittiset näkemykset tulevat esiin hahmoissa ja pelimaailmaa rakennettaessa, jos pelissä poliittisuudella tai poliittisella kannalla on väliä. Näin minä ajattelen, ja siksi minulle tulee joskus oudon epämukava olo kun en tiedä, miten pitäisi suhtautua peleihin, jotka emuloivat Hitlerin Saksan (“mutta kun ne univormut!” “joo, mutta mitä niiden takana on?”) kaltaisia totalitaristisia valtioita.
Konehuoneessa hyrrää Drupal.
