mimicried - 03.09.2008
Koonti ja kuvat: Maija Korhonen
Tänä vuonna Alter Egon kuvaannollisella ovella fukseja ensimmäisenä vastassa ovat Patrik Hirvinen ja Sami Lunnamo, seuran fuksivastaavat. Seuraavassa he kertovat hieman itsestään ja pohtivat, miten opastaa uudet ihmiset parhaiten mukaan seuran toimintaan.
Mitä opiskelette ja minkä vuoden fukseja itse olette?
Sami: Tietojenkäsittelytieteen opiskelija, nyt toista vuotta aloittelen, eli olen itsekin vasta viimevuoden fuksi.
Patrik: Opiskelen käpistelyä ja olen laskutavasta riippuen fuksi 2003 tai 2006. ;)
Koska ja millaisissa merkeissä aloititte roolipelaamisen?
S: Roolipelaamisen aloittelin yläasteelle siirtyessäni, vuonna jota en nyt jaksa muistaa. Samanhenkiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa, ja tutustuimme erään nykyisinkin hyvän ystäväni kanssa. Molemmat olimme aiheesta kiinnostuneita ja muutaman juttutuokion jälkeen sitten yhteisesti päätettiin aloittaa pienimuotoinen peli parin muun ihmisen kanssa, ja siitähän se sitten lähti.
P: Roolipeleihin ensikosketus oli varmaan Nordicin jutut Mikrobitissä, ja muistan joskus polvenkorkuisena lainanneeni kirjastosta Twilight 2000 :n. Pelikavereita ei kuitenkaan löytynyt, jos niitä kauheasti etsinkään ennen lukiota, vaikka homma kiinnostikin myös tietokoneroolipelien ansiosta. Ensimmäinen peli taisi olla one-shot nahkatakki-katana-vampirea Päivölän kansanopistossa järjestettävän kilpailumatematiikkavalmennusviikonlopun jonain yönä (eihän niissä nukuttu juuri) lukion ekalla.
Miten teistä tuli Alter Egon jäseniä?
S: Alter Egoon liityin sen jälkeen, kun laitokselta järjestettiin ekskursio seuran kertsi-iltana. Jonkin aikaa illoissa pyörittyä sitä alkoi enemmän tai vähemmän puhua ihmisille. Hallituksen jäseneksi en ollut suunnitellut liittyväni, mutta seuran toimintaa ei ole järin hankalaa omaksua, eikä sen mukana ole vaikea olla, joten en kokenut tätä esteenä.
P: Roolipelaajilla on korkea todennäköisyys olla kiinnostavia ihmisiä, ja järjestön toimintakin kiinnosti, joten menin fuksikertseille ja muillekin ja houkuttelin kavereitakin mukaan (tosin ihan hyvin sinne olisi voinut ja voi edelleen yksinkin mennä) ja hyvin se siitä lähti siellä hengaamalla.
Millaisia pelejä olette päätyneet seurassa pelaamaan? Mitä pelaatte parhaillaan?
S: Seurassa en ole roolipelejä vielä päätynyt pelaamaan, mutta esimerkiksi Arkham Horror on seuran kautta tullut uusi, mukava tuttavuus, niitä ropeja odotellessa.
P: Seuran kautta on päädytty pelaamaan mm. tälläkin hetkellä menossa olevaa Myrskyn aika -kampanjaa, Praedoria, Vampire: the Masqueradea, Pendragonia ja monia one-shot-pelejä
kertsillä.
Mitä kaikkea muuta Alter Egossa tehdään?
S: Kuten todettua, vasta yhden vuoden seuran toiminnassa mukana olleena tähän on vaikea vastata kovin tyhjentävästi, mutta AE järjestää monen muun seuran tavoin ihan tavallisia saunailtoja, tutustumisia ja leffailtoja. Näiden lisäksi pidetään ihan tavallisia kokoontumisia, joihin saavutaan paikalle vain näkemään ihmisiä ja juttelemaan.
P: Järjestössä hengaillaan hyvää ja huonoa huumoria heittäen kertsillä (usein jonkun lautapelin kanssa, viime aikoina suosiossa mm. Arkham Horror) ja saunoissa. Joskus kertsi-illat jatkuvat baariin tai läheisiin puistoihin. Lisäksi järjestön porukoilla on paha tapa päätyä saunomaan, grillaamaan tai baareilemaan muutenkin. Viralliseen toimintaan kuuluu myös leffa- ja verenluovutusexcuja. Olemme myös sekaantuneet vahvasti pohjoismaiden suurimman roolipelitapahtuman Ropeconin järjestämiseen kaikilla tasoilla pääjärjestäjästä lähtien.
Miten kehittäisitte seuran toimintaa, jos saisitte aikaiseksi?
S: Enemmän aloittelijatason pelejä fuksipelien lisäksi: uusiin sääntöjärjestelmiin ja settingeihin tutustumista on usein hankala saada aikaiseksi, koska peleissä oletetaan pelaajan jo jotain osaavan.
P: Jeepform-pelejä (http://jeepen.org/) voisi olla enemmän, minkä suhteen voisinkin ottaa itseäni niskasta kiinni kunhan jaksan. ;)
Miten fuksit pääsevät helpoiten mukaan seuran toimintaan?
S: Kertsi-illathan ovat selkeä painopiste koko Alter Egon toiminnassa. Ihmiset ovat siellä helpoiten tavattavissa ja sieltä on helpointa esimerkiksi löytää hallituksen jäsen, jolle maksaa liittymismaksu.Kertsi-illasta löytää myös todennäköisesti ainakin jonkun tyypin, joka on harkinnut pitävänsä sellaista ja tällaista peliä ”kunhan saa aikaiseksi”. Tämän voi todennäköisesti taivutella saamaan asioita aikaiseksi, kun vain on innostunut pelaamaan. Kertsi-iltaanhan taas on helpointa saapua varmaan, mikäli oma laitos järjestää ekskursion paikan päälle, tai vaikkapa ottamalla hallituksen jäseniin yhteyttä ja kysymällä neuvoja.
P: Parhaiten pääsee mukaan ja tutustumaan ihmisiin tulemalla kertsi-iltoihin (olemme fuksiystävällisiä muutenkin kuin fuksikertsi-iltoina) ja liittymällä kanavallemme #alterego@ircnet (ircistä ks. esimerkiksi http://www.unessa.net/irc/ ). Peleihin huudellaan porukkaa kertseillä, ircissä ja kampanjalistalla. Potentiaalisen pelaajankin ominaisuudessa voi huudella, josko joku haluaisi vetää sitä tai tätä peliä tai edes jotain.
Mitä kaikkea teette itse fuksien hyväksi tänä syksynä?
S: Tunnollisen fuksivastaavan tavoin pyrin saamaan aikaiseksi fuksipelejä, joihin pääsee liittymään halutessaan. Tämän lisäksi pyrin olemaan helposti lähestyttävä hahmo, joka yrittäisi ehkä esitellä muita ryhmän jäseniä ja helpottaa sopeutumista joukkoon.
P: Järjestämme fuksivastaavissa fuksitapahtumia, pyörin enemmän kertsillä, potkin muita järjestämään ropeja teille ja pyrin itse järjestämään niitä jeeppipelejä.
Mitä muuta haluaisitte sanoa uusille jäsenillemme tai niille jotka vasta harkitsevat liittymistä?
S: Vetoan tunnettuun uskomisen perusteenakin käytettyyn teoriaan; Alter Egoon liittyminen ei ole mitenkään vaikeaa, eikä vaadi oikeastaan mitään. Jos sattuukin käymään niin onnettomasti, että AE ei tuntunut omalta paikalta, ei ole menettänyt mitään liittymällä. Toinen vaihtoehto taas on, että AE:n toiminta kaiken hauskanpitonsa kanssa tempaa mukaansa, ja silloin on saanut paljon hauskaa tekemistä koko vuodeksi, joutumatta tekemään mitään sen eteen.
P: Alter Ego on kyllä kivoin yliopistoojärjestö, jossa olen mukana. Tulkaa rohkeasti kertsille ja muihin tapahtumiin niin pääsette tutustumaan porukkaan ja mukaan kaikkeen hauskaan. Emme jätä teitä istumaan yksin nurkkaan.