Katri - 03.09.2008
Teksti: Katri Saarelma
Kuvat: Jari Kuskelin
Sotahuuto on vuosittainen pehmomiekkailutapahtuma, joka järjestettiin tänä kesänä neljättä kertaa Ruotsinpyhtäällä. Muutamat alteregolaisetkin ottivat osaa taisteluun. Yksi heistä, Katri Saarelma selvisi ainakin jossakin määrin hengissä kotiin kertomaan näkemästään.
Tapahtuma täynnä teinejä hakkaamassa toisiaan boffereilla ei ehkä kuulosta kovin organisoidulta tai edes hauskalta, mutta se on molempia. Ilmoittautuminen tapahtuu ryhmissä, joilla on kullakin omat tunnuksensa, tunnelmansa ja taistelutyylinsä. Ryhmistä kootaan armeijoita, ja armeijat käyvät taistoon keskenään. Neljä sataa osallistujaa saa jo aikaan melko komeat taistelut – varsinkin avomaastossa kun koko armeija järjestäytyy riviin kohtaamaan toisen.
Jokaisella vuodella on oma, historiallisiin tapahtumiin liittyvä teemansa. Viime vuonna Ranska taisteli satavuotista sotaa Englantia vastaan, tänä vuonna ristiretkeiltiin Baltiassa. Ranskan armeijassa käytöksen esikuvana toimivat toki Monty Pythonin Holy Grailissa esiintyneet ranskalaiset soturit, ja Englannin armeijaa ammuttiin lehmällä. Ei toki oikealla, koska se ei olisi mennyt läpi asetarkastuksesta. Asetarkastukset ovat niin tiukat, ettei Alter Egon lyyrakaan ei mennyt niistä läpi. Hyvä näin onkin, sillä taistelun tuiskeessa tulee välillä aika koviakin iskuja.
Sotahuuto ei ole larppi, mutta historiallista teemaa pyritään silti ylläpitämään historiallisen näköisin asustein. Ryhmät pukeutuvat kukin omaan väriinsä tai väreihinsä yleensä tabardin avulla. Lisäksi jokaisella ryhmällä on oma lippu, jonka menettämisestä taistelussa saa miinuspisteitä siinä, missä muiden lippujen ryöstämisestä puolestaan saa pisteitä. Tapahtuma koostuu erilaisista skenaarioista eli skenuista, joissa armeijalla on aina jokin tavoite. Näitä voisivat olla esimerkiksi ”puolustakaa linnaa, vallatkaa linna, menkää paikkaan x hengissä, estäkää vastapuolta pääsemästä paikkaan x, kantakaa arkku paikasta x paikkaan y, varastakaa arkku vastustajalta, pieskää vastustaja kentällä” jne.
Yleensä skenuissa kuollut on kuollut vain loppuskenun ajan ja seuraavassa taas elossa, eli koko tapahtuma ei toki mene piloille jos kuolee heti alussa. Joissain skenuissa herätään myös henkiin, mitä kutsutaan respaukseksi. Tämä tapahtuu yleensä rajoitetusti, välillä painotetusti (eli siten, että huonommassa asemassa olevan armeijan ryhmillä on enemmän respoja). Viimeisessä skenussa oli rajoittamattomat respat ja se kesti varmaankin tunnin, joten siinä ehti kuollakin. Jokaisen skenun jälkeen ryhmät ilmoittavat, ovatko säilyttäneet lippunsa, varastaneet muiden lippuja, pysyneet hengissä ja onko muiden ryhmien toimissa huomautettavaa (hyvässä tai pahassa). Muiden kehuista saa gloriapisteitä, haukuista miinusglooriaa. Nämä lasketaan tapahtuman lopussa yhteen, samoin kuin muut pisteet, joiden perusteella ryhmät voidaan asettaa paremmuusjärjestykseen.
Tämän vuoden toiminta Tanskan armeijassa tuntui vähemmän huumori- ja enemmän eeppisyyspainotteiselta kuin viime vuosi Ranskan leivissä. Aikaa yleiseen istuskeluun ja saissen puhumiseen oli liian vähän, mutta taistelua vastaavasti enemmän. Sitä paitsi järjestäjät olivat rakentaneet meille hienon linnoituksen! Savipellolle oli kaivettu kaksikymmentä senttimetriä syvä ja seitsemänkymmentä senttimetriä leveä vallihauta, kaivantojen savi nostettu sisäpuolelle valliksi ja päälle pinottu heinäpaaleja. Ja linnoituksen sisään oli pystytetty kaksi kuusimetristä tornia, joista jousimiehet ammuskelivat hyökkääjiä. Siitä sitten valloittamaan tai puolustamaan! Savipelto oli jännittävä paikka taistella, kun viikolla oli satanut ja pelto oli kesannolla, heinää rinnan korkeudelle. Heinä oli toki tallottu matalaksi hyvin nopeasti, mutta rapaiseksi pellolla kyllä tuli, varsinkin jos ryömi vallihaudassa linnoitusta vallatessaan. Toinen taistelupaikka oli hiekkakuoppa, jossa vietettiin suurin osa lauantaita. Viimeisessä skenaariossa hyökättiin (lue: juostiin) reunoja ylös ja alas, mikä kävi kuntoilusta 12 kilon rautapaidan, ison kilven ja bofferin kanssa. Onneksi alhaalta lähtevät ryhmät saivat herättää jäseniään henkiin kahdesti sen, mitä ylhäältä tulevat.
Minä ja muut alteregolaiset osallistuimme tapahtumaan Special Orc Servicen eli SOS:in, suomeksi örkkien riveissä. Tämä vaikutti varmasti siihen, millainen kuva tapahtumasta syntyi. Ryhmä on vanhempaa porukkaa kuin sotahuudossa keskimäärin ja omasta mielestäni vähemmän muita alttiimpaa nillittämään, valittamaan ja vinkumaan. Rento huumorimeininki on voittoa tärkeämpää, ja Gloria naistenlehti. (SOS sai -06 negatiiviset gloriapisteet, minkä veroista saavutusta ei ole vielä kyetty toistamaan). ”Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä” on ryhmän taistelustrategia kentällä, vaikka kukaan ei sitä Sotahuudossa juuri tässä muodossa ilmaissutkaan. Örkit menevät pahimpaan paikkaan eivätkä suuresti sure, jos kuolevat. Tästä saa kiitosta muilta, jotka ehkä yrittävät pysyä hengissä tai säilyttää lippunsa. Lippuhan kannattaa menettää heti alussa, sillä se on vain tiellä ja siitä saa jotain turhia pisteitä. Ja eihän boffon iskusta oikeasti kuole, leikisti vaan. Sitten voi istua kentän laidalla ja katsella muiden hikoilua (ja puhua saissea). Toki paikalle on tultu taistelemaan, mutta parempi kuolla nopeasti ja eeppisesti kuin juosta pakoon ja säilyä hengissä. Viime vuonna asia tuli tiivistettyä skenupalautteita kootessa ”Kaikki kuolleita, erinomaista!”
Oikean asenteen lisäksi örkkien ryhmä osaa myös järjestäytyä riviin ja piestä vihollista muodostelmassa. Etukäteisharjoittelu auttaa asiaa, samoin hyvä komentoketju ja selkeät käskyt. ”Kolmee, kaksii, yksii, PÄÄLLE!” on örkkien tapa ilmaista hyökkäysaikeitaan (lähinnä jotta käytäisiin päälle yhtä aikaa ja linja pitäisi). Pahamaineinen virolaisten ryhmäkin (juniorisiipi tosin) otti pari askelta taaksepäin jo ennen fyysistä kontaktia sunnuntain viimeisissä skenuissa tämän komennon kuultuaan. Halu ottaa kontaktia kilvellä on oleellinen piirre örkkiryhmässä. Eturivi suojaa ja tuikkii miekoilla, takarivin hilparit tekevät yhtä lailla osansa vihollisen mätkimisessä. Asennoitumista taisteluun kuvaa ehkä se, että kun eräältä SOS:in jäseneltä katkesi sekä sääri- että pohjeluu, yksi henkilön omista kommenteista kuului: ”Mut kyllä oli hyvä bäshi!” Bäshääminen on napakan kontaktin ottamista kilvillä, jota olimme juuri tekemässä, hiekkakuopan maasto ei vain ollut siihen täysin turvallinen. Tänä vuonna oli jotenkin viime vuotta riskialttiimpi meno, ehkä siksi että lepoaikaa oli melko vähän ja ihmiset olivat väsyneitä.
Kaikki selvisivät tapahtumasta hengissä, vaikka kuolivatkin useammin kuin voivat muistaa. SOS sijoittui ryhmävertailussa kolmanneksi ja sai positiiviset gloriapisteet. Alteregosta värvättyjen määrä SOS:issa oli tänä vuonna kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna. Entä pystymmekö samaan ensi vuonna? Jos koet olevasi riittävän örkinmielinen, ensi vuonna voit tulla mukaan!
Sotahuuto: http://www.sotahuuto.fi/
Konehuoneessa hyrrää Drupal.