Sami - 12.01.2010
Ovatko muutkin huomanneet, ettei kertsillä käy tiistaisin roolipelaajia? Tai ehkä paremmin muotoiltuna, että kertsillä ei pahemmin roolipelailla tiistai-iltaisin? Palasin Alter Egon kuvioihin sapattivuoden jälkeen, mutta meininki ei poissa ollessani ole muuttunut. Kerhoillat ovat tietyn porukan kohtaamispaikka ja ohessa voidaan pelata vähän lautapelejä.
En sano tätä pahalla. Alter Egon toiminta saa olla juuri sellaista kuin se on, jos sille kerran löytyy kannatusta. Puhun vain hieman hämmentyneenä roolipelaajana, joka luulee kuuluvansa roolipelijärjestöön. Pääsin kyllä viime syksynä pelaamaan melkein joka tiistai, mutta on se vähän kummallista, kun pelaajia oli keskimäärin kolme ja kertsillä oli väkeä viisinkertainen määrä. Tiettävästi aika moni (fuksi)kampanjakin jäi joko kokonaan järjestämättä tai kesti vain pari pelikertaa pitkien taukojen hajottamana.
Lähestynkö kertsipelaamista siis jotenkin väärästä kulmasta? Onko AE:n tarkoitus tukea roolipelaamista kampanjailmoitusten kautta ja pelaamalla muulloin kuin kerhoilloissa? Onko kyseessä AE:n hallituksen tiedostama ongelma vai onko kaikki niin kuin pitääkin: kertsi-illoissa on osallistujiensa näköistä toimintaa?
KalliOlle - 13.01.2010
Asia on tiedostettu hallituksen piirissä ja keskustelemme siitä tämänpäiväisessä kokouksessamme. Henkilökohtaisena agandanani olisi saada kertsille ropea joka tiistaiksi. Osaltaan kertsiropejen vähyyteen vaikuttaa käsittääkseni halukkaiden pelinjohtajien puute. Asiaan voitaneen kuitenkin tehdä muutos riittävällä mainostuksella ja tiedottamisella. Kevyt one-shot kertsirope lienee kuitenkin lienee kuitenkin hyvä mahdollisuus kokemattomammallekin kokeilla pelinjohtamista. Uskon myös että suurempi määrä helposti lähetyttäviä kertaluontoisia roolipelejä tekee myös järjestöstä itsestään helpommin lähestyttävän ja voi sitä kautta tuoda myös uusia jäseniä järjestön piiriin.
Osaltaan kertsiropejen puute voi johtua myös siitä että suurella osalla kertsi-iltojen osallistujista on jo useita ropekampanjoita, jotka tyydyttävät roolipelaamisen tarpeen, jolloin kertsi-illan tarkoitus on enemmänkin vain sosiaalistelu.
Sami - 15.01.2010
Minkäslaista keskustelua aiheesta syntyi hallituksen kokouksessa?
Ei kai pelaamisen vähyys niinkään ole kiinni pelinjohtajien puutteesta. Ainakin itselleni on syksyltä jäänyt mieleen kaapinovia peittävät peli-ilmoitukset, joihin ei vain ollut tulijoita. En myöskään oikein allekirjoita sitä, että järjestöstä tulee "helpommin lähestyttävä" sillä, että siellä on tarjolla kertaluontoisia roolipelejä. Lautapelit ovat osoittautuneet monissa muissa yhteyksissä huomattavasti paremmiksi jäänrikkojiksi (ovat vähemmän intensiivisiä ja siksi vaativat vähemmän osallistujien keskinäistä luottamusta).
Itseäni tökki ehkä eniten se, että väkeä tulee kertsille vähitellen. Niinpä sitä herkästi jää kertsin nurkkaan istumaan ja odottaa pari tuntia, että josko sitä peliä järjestyisi. Olisi kätevämpi, jos roolipelit alkaisivat vaikkapa aina klo 18:30. Jos osallistujia ei ole, niin tietää sitten sen jälkeen lähteä muihin puuhiin. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin senkin, että kerhoilloista ei varmaan haluta tehdä muodollisia ja aikataulutettuja.