Riw - 31.08.2006
Laitanpa pystyyn tällaisen hauskan topicin, jossa jengi voi vapaasti kertoilla omista pelinjohtosuunnitelmistaan tai pyydellä peliä johonkin tiettyyn genreen tai systeemiin. Olisi kiva, jos nyt syksyllä saataisiin taas silloin tällöin oneshot-pelejä kertsille. Tänne voi myös heitellä vaikka ihan vain pelejä, joita tahtoisi joskus vetää tai pelata.
Aloitan itse toteamalla, että voisin jossain vaiheessa aloitella Wraith-kampanjaa (jos joku lainaa minulle kirjat, mutta pari vaihtoehtoa on jo tiedossa). Mieleni tekisi myös nykäistä hihastani joku parin session indie-elämys, esimerkiksi Vuoren velhoa. Lisäksi, kun viime keväänä jossain kerhoillassa hieman humoristisesti jaettiin kaikki AE:n kaapin pelit läsnäolijoiden kesken, minulle osui muun muassa Astra. Sitä olen jopa itse pelannut joskus, joten voisin jossain vaiheessa syksyä repäistä Astra-oneshotin. Ehkä.
Itse tahtoisin, ja olen tahtonut jo pitkään, kokeilla Polarista, mutten oikein haluaisi itse ottaa projektista vastuuta. Eli jos kolme muuta innokasta (joista ainakin joku tuntisi systeemin kohtuullisesti) löytyisi, niin olisin mukana.
Asran - 31.08.2006
Paljon kaikkea.
Oikeasti toteutumassa olevia suunnitelmia ovat nyt fuksikampanja Primetime Adventures, punalaatikko-D&D:n vetäminen kertsillä nostalgiapaukkuna ja Vuoren velhon pelaaminen tai vetäminen.
Spekulatiivisempiin ajatuksiin kuuluu minullakin tuo Polaris. Lisäksi mieleni tekisi kehitellä ajatusta hyvin epäperinteisestä kahden PJ:n pelistä, urbaanifantasiasta, jossa toinen PJ edustaisi Pahaa ja toinen Hyvää. Tuossa mainitussa jakokierroksessa minulle taas osui Dunskun lisäksi Amber RPG ja Chanceling: the Dreaming, joten niidenkin vetämistä voisi harkita joskus. Ja RS Borgstromin Nobilis olisi joskus vetolistalla...
isani - 31.08.2006
Mä suunnittelin aikanaan Aberrant-hahmon kampanjaan joka ei koskaan alkanut. Sitä olisi kiva kokeilla, jos joku vetäisi.
Jkob - 01.09.2006
Mä voin tulla mukaan pelaamaan Polarista. Kokeilin viime keväänä, ja muistan ehkä säännötkin päällisin puolin pienellä kertauksella...
Joo, kertsillä tosiaan kesällä oli se haaste, jossa jokaiselle läsnäolijalle jaettiin kasa pelejä ja haastettiin vetämään. Koska mulle tuli aika helppoja pelejä,
jossain vaiheessa tätä lukuvuotta aion vastata haasteeseen vetämällä ainakin lyhyen (skenaarionmittaisen, jos emme innostu enempää) kampanjan kutakin kolmea. Varautukaa siis Praedoriin, Myrskyn aikaan ja Fading Sunsiin tässä järjestyksessä...
Mitäs muille tulikaan, haasteessa? Aikooko kukaan muu kuin mä tai Jenni oikeasti tehdä jotain edes jonkun niistä saamistaan peleistä suhteen?
Id - 06.09.2006
Mä oon miettinyt freeform-tyylistä peliä Rooman legioonista. Ajankohta ja muut asiat on vielä vähän auki ja pelaajiltakin voi ottaa tähän inputia, mutta perusideana se, että hahmot ovat kaikki juuri värväytyneitä alokkaita Rooman maineikkaassa maailmassa. Peli keskittynee enemmän elämään sotilasleirissä ja sen haasteisiin kuin itse sotatantereeseen. Ja jos sotatannerta tullaan näkemään, niin sen on tarkoitus vaikuttaa juuri niin kaaoottiselta ja sekavalta kuin varmasti yhdestä paikasta taistelun näkevä sen huomaa.
Tyylilajina hahmojen tunteisiin ja toiveisiin keskittyvää draamaa seikkailulla ja juonittelulla höystettynä.
Monitor - 11.09.2006
Pelaisin mielelläni Polarista, Nobilista, Mountain Witchiä, Primetimeä (tosin mielellään sitä E&T:tä ensin ennen uutta), ainakin. Amber ja nuo mainitsemanne kokeelliset (Legioonalainen ja Paha vs. Hyvä) kiinnostavat myös, mutta epäilevänä luonteena en ihan ilman lisätietoja lupaudu mihinkään.
Vetäminen onkin sitten vähän heikompaa.
Riw - 11.09.2006
No jos meitä nyt on kiinnostuneita minä, Janne, Jaakko ja J (J-painotteista, whoa), niin pitäisikö sitä Polarista sitten oikeasti rykäistä tässä joskus?
Wraith-pelini tulee luultavasti toteutumaan lähiaikoina, varsinainen kamppanjailmo ilmestyy ehkä ensi viikolla. Saa nyt nähä.
Jkob - 11.09.2006
Kuulostaa siltä, että meillä on porukka Polarisiin. Periaatteessa pelissä voi olla viideskin pelaaja, jolloin jollekin tulee kussakin kohtauksessa vähän määrittelemätön Nuken ('Dummy') rooli. Nukke voi pelata sivuhahmoja joita Kuut eivät ehdi pelaamaan, kirjoittaa eeppistä tekstiä pelin tapahtumista tai vaikka toimia dj:nä session tunnelman luomiseksi. Koska Nuken rooli on vähän epämääräinen, neljä pelaajaa riittää mainiosti, ja oletettavasti kaikilla neljällä on joka kohtauksessa seurattavaa ja osallistuttavaa. Joten jos kukaan ei kauheen pian nosta meteliä haluavansa mukaan, me neljä J:tä voitais koettaa iteroida aloitussessio vaikka mailitse?
Mijaskal - 13.09.2006
Minä olisin kiinnostunut ainakin Astra oneshotista ja etenkin Chanceling pelistä (kun siinä voi pelata kissatyttöä) ja myös punalaatikon vankityrmistä.
Asran: voisikohan tuon miettimäsi urbaanifantasian ja Chancelingin jotenkin yhdistää?
dronir - 16.09.2006
Mä löysin keskiviikkona kertsiltä yksinäisen Hârnmaster-seikkailumoduulin "100 bushels of rye" tjsp, ja keksin että voisin joskus vetää ko. seikkailun vaikka kertsi-one-shottina. Siinä luki, että sitä voi käyttää yleisesti fantsuseikkailuna, eikä vaadi sitä Hârnmasteria, joten nappaisin jonkun sopivan fantsusysteemin ja tekisin valmishahmot. Mutta vasta joskus lokakuussa, kun fuksisuunnistus on takana.
dronir - 20.09.2006
Aijoo ja mua kiinnostaisi ehkä kovasti pelata Riddle of Steeliä, jos joku haluaisi sitä vetää, mutta pelkään kyllä ettei innokkaita löydy. Omistan pelin sääntökirjan ja pari lisäkirjaa joita lainaan toki mielelläni jos joku niitä haluaisi käyttää.
Monitor - 22.09.2006
Mimmonen on Riddle of Steel?
dronir - 24.09.2006
En jaksa kirjoittaa pitkää selitystä juuri nyt, joten tässä on arvostelu:
http://www.rpg.net/reviews/archive/9/9361.phtml
Lyhyesti: peli, jossa on mielenkiintoinen hahmon persoona- ja kehitysmekaniikka ja ehkä realistisimpia ja monipuolisimpia taistelumekaniikkoja mitä tiedän (vaikkakin silti ilmeisesti melko nopea käyttää kun sen oppii, toisaalta opettelussa voi kestää).
Edit: luin tuon arvostelun ja kommentoisin sitä sen verran, että pariin noista arvostelijan parjaamista puutteista on paikkaukset noissa lisäkirjoissa jotka omistan.
Mijaskal - 25.09.2006
Kertsillä olen jutellut kirjoittamastani D&D 1:sen omasta versiosta.
10 megainen rtf tiedosto hienon kuvituksen kera yhdessä zip paketissa
- > http://www.cs.helsinki.fi/u/kiesilai/RPG/DD1/Add1Remake.zip
Mukana myös juttua loitsuista ja luolamestarin ohjeita. Nämä osiot eivät ole kovin viimeisteltyjä.
Kyseinen tiedosto on tehty Abiwordilla Ubuntussa. Kuvat vaihtelevat paikkojaan miten haluavat ja kappaleiden väliin ilmestyy aukkoja ainakin minun koneellani.
Kannattaa purkaa omaan hakemistoonsa, sisältää ison kasan kuvia.
Jos tiedosto on lukukelpoinen, toivon että se helpottaa jotakuta vetämään nostalgisen oneshotin tai useamman.
Mutta myös punalaatikko på svenska käy :)