Tavallisimpia tapahtumia

Alter Ego järjestää monia perinteisiksi muodostuneita tapahtumia. Jotkut näistä ovat vuosittaisia, jotkut vielä yleisempiä.

Vuosijuhla ja laajenemisbileet

Yhdistyksen kaksi tärkeää juhlapäivää ovat perustamisen vuosipäivä 25.10. ja koko yliopiston käsittäväksi laajenemisen vuosipäivä 22.3.

Perustamisjuhla tunnetaan vuosijuhlana, ja sitä on perinteisesti juhlittu pöytäjuhlana, joskin viime vuosina juhlista on tullut vapaamuotoisemmat.

Laajenemisjuhlat ovat tyypillisemmät opiskelijabileet.

Saunaillat (Alasauna ja Ida)

Alter Egokin saunoo mielellään. Tässä meitä palvelevat kaksi saunomislaitosta, Uuden ylioppilastalon kellarissa oleva Alasauna sekä Ida Aalbergintiellä sijaitseva suurempi Idan sauna.

Saunailtoja pidetään Alasaunalla useita kertoja vuodessa, ja Idalla tavallisesti kerran lukukaudessa. Saunomisen lisäksi saunalla pelataan kortti- ja lautapelejä ja nautitaan omakustannehintaista murkinaa.

Alasaunalle pääsee B-rapun kautta, kääntymällä ennen hissejä vasempaan ja kulkemalla portaita alas ja ruskeiden ovien jälkeen vielä toiset portaat saunan ovelle. Jos jokin näistä ovista on lukossa, kannattaa soittaa saunan puhelimeen (09 1311 4218).

Idan sauna on Alasaunaa huomattavasti isompi, ja sisältää mm. uima-altaan ja takkahuoneen. Sen osoite on Ida Aalbergintie 1F, ja se sijaitsee ravitsemusliikkeen alakerrassa. Paikalle pääsee parhaiten busseilla 40, 41, 43 ja 51.

PPP

PPP eli Peliä, partya ja purtavaa on perinteeksi muodostunut koko päivän kestävä tapahtuma, joka järjestetään useamman kerran vuodessa.

PPP:ssä pelataan lähinnä lauta- ja korttipelejä. Ohjelmassa on sekä hauskoja pikkupelejä että tunteja kestäviä maratonisessioita.

(Kohdat party ja purtava jokainen saa tuoda mukanaan.)

Excursiot

Yhdistys järjestää excursioita aika ajoin erilaisiin näyttelyihin, esityksiin ja elokuviin. Sopivia kohteita voi ehdottaa keskustelusivulla.

Oluttupaillat

Oluttupailloissa keskustellaan roolipeleistä, syvällisesti, akateemisessa hengessä ja oluen äärellä. Tätä tapahtumatyyppiä ei ole järjestetty viime aikoina, mutta halukkaat illanvetäjät saavat tietysti herättää perinteen henkiin.

Konehuoneessa hyrrää Drupal.